kirjoja, jotka voi viedä mukanaan vaikka vessaan!
Andy Rileyn Pupujen uusi itsemurhakirja
"Törkeän hilpeät itsemurhapuput palaavat kymmenien uusien itsemurhien voimin".
- hurmaava ja ilkeä yhtä aikaa. Teinistä vaariin.
Pauli Hirtolahden Kakkaukko
"Astukaa rohkeasti Kakka-Ukon ja hänen ystäviensä kakanhajuiseen maailmaan - kakkaita lukuhetkiä!"
- lapsista vaariin. Höpsöä ja helppoa kakkahuumoria.
Pasan ja Atvon Suuri suomalainen vitutuskirja
"Suuri suomalainen vitutuskirja paketoi yksiin kansiin Pasan ja Atpon luoman kansallisen vitutusskenen".
- niihin hetkiin, kun vit*uttaa, niin ettei veri kierrä ja etsii sielunkumppaneita. :D
Ja lopuksi jazzia lehmille, noille ketojemme sympaattisille tanssitytöille. Blogi jää tämän myötä pienelle tauolle! Ta taa!
torstai, 16. helmikuuta 2012
maanantai, 13. helmikuuta 2012
One nation under... John Vern?
Kyllä! Toisen kirjan kirjoittaminen on alkanut. Tuossa otsikossa siis viittaus Yhdysvaltojen lippuvalaan (one nation under God). Egoisti on egoisti, vaikka voissa paistaisi.
Ja ensimmäinen "virallinen" kirjoitusbiisi lähtee tästä:
Tuntuupa pirun hyvältä kirjoittaa.
Ja ensimmäinen "virallinen" kirjoitusbiisi lähtee tästä:
Tuntuupa pirun hyvältä kirjoittaa.
sunnuntai, 12. helmikuuta 2012
Veriveljet kirjatraileri
On kuuminta hottia tehdä kirjatraileri ja, koska minulla oli hetkinen aikaa, niin näpersin tällaisen yksinkertaisen. Jos käteen joskus napsahtaa vähän enemmän rahaa, niin voisi kyllä ihan virallisenkin teettää. Mutta tässäpä nyt tämä:
**
**
perjantai, 10. helmikuuta 2012
Mikäs kiire täs ny o?
Lupasin itselleni, että en murehtisi myyntilukuja, olisivat ne sitten mitä tahansa tai hiljaisuutta, joka kirjan julkaisua saattaa seurata (ja yleensä seuraakin!). Tiesin jo etukäteen, että e-kirjan kanssa seikkaillaan sääret naarmuilla, koska maahan kaadutaan vähän joka mutkassa.
Mutta vähän silti purnaan. Ja vähän kyllä vitutt**kin. Mutta tässä pessimistinen luonteenpiirteeni saapuu pelastamaan päivän! Tiedän, että asioilla on tapana mennä persiilleen, enemmän tai vähemmän. Ja oikeastaan voisi sanoa, että vielä liikutaan siellä "vähemmän" päässä. Olen päässyt haastatteluihin ja e-kirja herättää kiinnostusta, kuten myös aihe. Sitten on tietysti paljon ihmisiä, jotka sanovat: "Ostaisin sen, jos se olisi paperilla". Niin. Grrrreaat. Mutta tämä olisi tässä nyt ja heti!
Tänään vanhempi työkaveri muistutti, että: "Sinä olet vielä nuori, kyllä sinä kerkeät!". Ja näinhän se on. Turhat napinat loppuu tähän ja keskityn tulevaisuuteen, jossa kaikki voi mennä vielä vähemmän persiilleen. ;)
Kohti uusia pettymyksiä hymyssä suin!
Mutta vähän silti purnaan. Ja vähän kyllä vitutt**kin. Mutta tässä pessimistinen luonteenpiirteeni saapuu pelastamaan päivän! Tiedän, että asioilla on tapana mennä persiilleen, enemmän tai vähemmän. Ja oikeastaan voisi sanoa, että vielä liikutaan siellä "vähemmän" päässä. Olen päässyt haastatteluihin ja e-kirja herättää kiinnostusta, kuten myös aihe. Sitten on tietysti paljon ihmisiä, jotka sanovat: "Ostaisin sen, jos se olisi paperilla". Niin. Grrrreaat. Mutta tämä olisi tässä nyt ja heti!
Tänään vanhempi työkaveri muistutti, että: "Sinä olet vielä nuori, kyllä sinä kerkeät!". Ja näinhän se on. Turhat napinat loppuu tähän ja keskityn tulevaisuuteen, jossa kaikki voi mennä vielä vähemmän persiilleen. ;)
Kohti uusia pettymyksiä hymyssä suin!
torstai, 9. helmikuuta 2012
Star Wars: The Old Republic, palkittiinko odotus?
En yleensä ole arvostellut pelejä, mutta kun tämä on ensimmäinen MMORPGini (=Massively multiplayer online game eli "massiivinen" monen pelaajan verkkoroolipeli), niin ehkä se ansaitsee hetken. Juu minä passasin sen yhden suositun pelin, jossa juoksentelee jotain kääpiöitä hokemassa lololololol (= testaa ilmaiseksi kuukausi, minulle riitti 5 minuuttia).
Minua ei ole koskaan kiinnostanut pelata jonkun vieraan kanssa. Kavereiden kanssa, miksipä ei, mutta muiden? Ei kiitos. Varsinkaan, kun kyseessä on Star Wars ja The Old Republic, jossa sinusta ja vain sinusta pitäisi tulla galaksin sankari tai orjuuttaja! Ne, jotka aikanaan pelasivat The Knights of the old Republicia ja pitivät sitä helvetin hyvänä pelinä, kuolasivat paitansa märiksi, kun sama tekijä (Bioware) ilmoitti tekevänsä uuden pelin. Mutta voi surku.. siitä tulikin MMORPG. Ilkeä Bioware!
Pelissä on 8 hahmoluokkaa (4 tasavallan ja 4 imperiumin puolella), joilla jokaisella on oma (ja myös hienosti ääninäytelty) tarinansa. Lisäksi nämä hahmoluokat vielä jakautuvat erikoisosaamisiin, esimerkiksi Jedi Knightista voi tulla joko Guardian tai Sentinel. Tämä vaikuttaa hahmon taitoihin ja kestävyyteen, ei niinkään tarinaan.
Koska en ole MMORPG-ihminen, olen pelannut peliä ihan Han Solona. Pelin edetessä saat kyllä kumppaneita, mutta tekoälyhän nyt toimii miten toimii. Esimerkiksi Sith Inquisitorin kumppani Khem Val peittää jatkuvasti puolet ruudusta ja tekee taistelusta urakan... kyllä, ongelmia riittää!
Olen kokeillut kuutta hahmoluokkaa. Pakko tunnustaa, että tylsistyminen/turhautuminen on iskenyt vähintään tasoilla 10-15, smugglerilla jo tasolla 5-7. Tehtävät alkavat toistaa itseään ja tulee jotenkin irrallinen olo. Tarina vetää välillä hetkeksi mukaansa ja aikaa vierähtää. Tosin useimmiten tehtäviä venyttää se, että joka paikkaan on helvetin pitkä matka. Menet tappamaan joukon x kartan vasemmasta nurkasta ja sitten joukon y ylemmästä oikeasta nurkasta ja aina saat kuulla olevasi galaxin kovin jätkä/akka. Hoh hoijaa. Whatever.
Tuossa pohdiskelin, että tämä peli olisi toiminut paremmin ihan normaalina yksinpelinä. Moninpelit ja taistelut olisi voinut erottaa verkkoon. Miksi? No kuinka paljon itse uppoutuisit peliin, jossa hahmosi saa "hirveän tärkeän" tehtävän, mutta jota suorittaa samaan aikaan useampi muukin kaveri? "Parhaimmillaan" joudut odottamaan vuoroasi (!), kun jonkun lippaan voi avata vain yksi kerrallaan. Neropatit kyyhöttävät takanasi ja odottavat, että olet tappanut kaikki vihulaiset ja varastavat sillä aikaa sen sisällön. Yhdessä kohdassa eräs kyyttö pask* vei minulta kolme lipasta ja pomppi sitten iloisesti tiehensä. Alkoi kiinnostaa kummasti tuo pimeämpi puoli tai player vs player. Mutta siellä se hyppelevä nilviäinen tuskin edes olisi.
No, onko pelissä sitten mitään hyvää? No onhan siinä. Hahmoluokat ovat selkeästi erilaisia (tehtävät tosin eivät) ja viholliset kannattaa oikeasti tuhota hahmoluokalle sopivalla tyylillä (muuten olet pelkkä bantha pudu). Kaikkine puutteineenkin se on ihanaisen Knights of the old Republicin jatko-osa.
En ole täysin armoton, sillä pidin aikoinani Knights of the old Republic kakkosestakin, vaikka muut sen haukkuivat. Se oli keskeneräisenäkin ihan tunnelmallinen ja luonteeltaan pimeämpi peli. Tämän uuden pelin suurin ongelma on se, että tunnelmaan ei pääse, kun paikalla on muita. Vanhoissa pelissä teoillasi tuntui olevan jotain merkitystä, mutta nyt tapat vihollisia, jotka morffautuvat hetken päästä takaisin omille määrätyille paikoilleen. Uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.
Lisäksi hyppivät, kaoottiset ja esimerkiksi eilen chätissä kiroilevat muut pelaajat kiskovat sinut pois tähtien sodan maailmasta. Kun näin tapahtuu, se ei ole enää tähtien sota peli, se on vaan peli. Pitäisin tästä todella, jos se olisi yksinpeli! Surkeutta!. :(
Minua ei ole koskaan kiinnostanut pelata jonkun vieraan kanssa. Kavereiden kanssa, miksipä ei, mutta muiden? Ei kiitos. Varsinkaan, kun kyseessä on Star Wars ja The Old Republic, jossa sinusta ja vain sinusta pitäisi tulla galaksin sankari tai orjuuttaja! Ne, jotka aikanaan pelasivat The Knights of the old Republicia ja pitivät sitä helvetin hyvänä pelinä, kuolasivat paitansa märiksi, kun sama tekijä (Bioware) ilmoitti tekevänsä uuden pelin. Mutta voi surku.. siitä tulikin MMORPG. Ilkeä Bioware!
Pelissä on 8 hahmoluokkaa (4 tasavallan ja 4 imperiumin puolella), joilla jokaisella on oma (ja myös hienosti ääninäytelty) tarinansa. Lisäksi nämä hahmoluokat vielä jakautuvat erikoisosaamisiin, esimerkiksi Jedi Knightista voi tulla joko Guardian tai Sentinel. Tämä vaikuttaa hahmon taitoihin ja kestävyyteen, ei niinkään tarinaan.
Koska en ole MMORPG-ihminen, olen pelannut peliä ihan Han Solona. Pelin edetessä saat kyllä kumppaneita, mutta tekoälyhän nyt toimii miten toimii. Esimerkiksi Sith Inquisitorin kumppani Khem Val peittää jatkuvasti puolet ruudusta ja tekee taistelusta urakan... kyllä, ongelmia riittää!
Olen kokeillut kuutta hahmoluokkaa. Pakko tunnustaa, että tylsistyminen/turhautuminen on iskenyt vähintään tasoilla 10-15, smugglerilla jo tasolla 5-7. Tehtävät alkavat toistaa itseään ja tulee jotenkin irrallinen olo. Tarina vetää välillä hetkeksi mukaansa ja aikaa vierähtää. Tosin useimmiten tehtäviä venyttää se, että joka paikkaan on helvetin pitkä matka. Menet tappamaan joukon x kartan vasemmasta nurkasta ja sitten joukon y ylemmästä oikeasta nurkasta ja aina saat kuulla olevasi galaxin kovin jätkä/akka. Hoh hoijaa. Whatever.
Tuossa pohdiskelin, että tämä peli olisi toiminut paremmin ihan normaalina yksinpelinä. Moninpelit ja taistelut olisi voinut erottaa verkkoon. Miksi? No kuinka paljon itse uppoutuisit peliin, jossa hahmosi saa "hirveän tärkeän" tehtävän, mutta jota suorittaa samaan aikaan useampi muukin kaveri? "Parhaimmillaan" joudut odottamaan vuoroasi (!), kun jonkun lippaan voi avata vain yksi kerrallaan. Neropatit kyyhöttävät takanasi ja odottavat, että olet tappanut kaikki vihulaiset ja varastavat sillä aikaa sen sisällön. Yhdessä kohdassa eräs kyyttö pask* vei minulta kolme lipasta ja pomppi sitten iloisesti tiehensä. Alkoi kiinnostaa kummasti tuo pimeämpi puoli tai player vs player. Mutta siellä se hyppelevä nilviäinen tuskin edes olisi.
No, onko pelissä sitten mitään hyvää? No onhan siinä. Hahmoluokat ovat selkeästi erilaisia (tehtävät tosin eivät) ja viholliset kannattaa oikeasti tuhota hahmoluokalle sopivalla tyylillä (muuten olet pelkkä bantha pudu). Kaikkine puutteineenkin se on ihanaisen Knights of the old Republicin jatko-osa.
En ole täysin armoton, sillä pidin aikoinani Knights of the old Republic kakkosestakin, vaikka muut sen haukkuivat. Se oli keskeneräisenäkin ihan tunnelmallinen ja luonteeltaan pimeämpi peli. Tämän uuden pelin suurin ongelma on se, että tunnelmaan ei pääse, kun paikalla on muita. Vanhoissa pelissä teoillasi tuntui olevan jotain merkitystä, mutta nyt tapat vihollisia, jotka morffautuvat hetken päästä takaisin omille määrätyille paikoilleen. Uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.
Lisäksi hyppivät, kaoottiset ja esimerkiksi eilen chätissä kiroilevat muut pelaajat kiskovat sinut pois tähtien sodan maailmasta. Kun näin tapahtuu, se ei ole enää tähtien sota peli, se on vaan peli. Pitäisin tästä todella, jos se olisi yksinpeli! Surkeutta!. :(
keskiviikko, 8. helmikuuta 2012
Veriveljet: palautteita ja kysymyksiä
Virallisia arvosteluita ei vielä(kään) ole tullut, mutta muutamia lukijakommentteja kylläkin (Kirjaseuranta, Elisa Kirja, tutut, sähköpostit). Otan tässä nyt esille muutaman kysymyksen/kommentin ja vastailen parhaani mukaan.
1. Miksi Veriveljien vampyyriarmeijat ovat niin pieniä?
Selvennys: Vampyyrijohtaja Elsamen armeija koostuu Nyrkeistä, joiden koot vaihtelevat sadasta muutamaan sataan.
- Luvut on suhteutettu vampyyrien kokonaismäärään. Palveluksessa on tuskin syytä pitää enemmän vampyyreita kuin heitä on "suojeltavana". Joku voisi irvailla, että jos kaikki pakotettaisiin palvelukseen, niin silloinhan ei olisi enää sotiakaan! Mutta (myös) vampyyrimaailmassa vapaa tahto sotkee ikävästi kuvioita. ;)
2. Miksi vampyyrit purevat toisiaan jatkuvasti haaroihin?
Selvennys: Kirjan loppupuolella juodaan useammastakin paikasta, jalkoväli edustaa yhtä vaihtoehtoa.
- Vampyyrien seksuaalisuus on yhtä monitahoinen kuin ihmistenkin. Joku tykkää kivusta ja toinen sen aiheuttamisesta. Jalkoväli nyt vain on ihmiselle selkeästi "se" paikka eikä asiaa tarvitse enempää selitellä. Vampyyrille purentapaikka voisi yhtä hyvin olla vaikkapa kantapää, mutta tämä olisi lukijoiden silmissä oudompaa. On vaikea kuvitella, että kantapään pureksiminen tuntuisi hyvältä, mutta kun paikka onkin jalkoväli, niin... kipeäähän se tekee, mutta se on silti "se" paikka.
3. Kuoleehan Christopher seuraavassa kirjassa?
Selvennys: Christopher Vern, nuorin kolmesta veljestä ja edustaa "hyvistä".
- Christopherin hyvyys on ärsyttänyt muutamaa lukijaa. Veriveljien armottomassa maailmassa pohdiskeleva vampyyri pistää silmään. Jos kyseessä olisi kirja, jossa vampyyrit pyrkivät olemaan hyviä, niin sittenhän hän olisi yksi massasta. Veriveljissä valta ja voima ovat kuitenkin se Graalin malja.
Ja Christopherin kuolema.. no kenenkään selviäminen ei ole selviö. Ei ollut Veriveljissä eikä ole seuraavassakaan kirjassa.
4. Kuinka paljon teit taustatyötä luodaksesi uskottavan historiallisen ympäristön?
Selvennys: kirja sijoittuu 1600-luvulle.
- Kun oli pakko selvittää, niin selvitin. Historiallisissa kirjoissa sorrutaan usein paasaaviin oppitunteihin, kun pitäisi vain luoda ympäristö jossa toimitaan. Tietyt historialliset tapahtumat saattavat toki selittää tai luoda puitteita, mutta yleisesti me vain teemme asioita. Pukeudumme, syömme ja teemme ilman yksityiskohtaista kuvausta. Joitakin sellainenkin näpertely kiinnostaa, mutta minua ei. Haluan pääpiirteet ja sitten lähdetähän "hommiin".
Niin ja joku kyseli kirjan takakantta näytille, tässähän se:
Siinä hieman alkua. Lisääkin saa kysyä :)
1. Miksi Veriveljien vampyyriarmeijat ovat niin pieniä?
Selvennys: Vampyyrijohtaja Elsamen armeija koostuu Nyrkeistä, joiden koot vaihtelevat sadasta muutamaan sataan.
- Luvut on suhteutettu vampyyrien kokonaismäärään. Palveluksessa on tuskin syytä pitää enemmän vampyyreita kuin heitä on "suojeltavana". Joku voisi irvailla, että jos kaikki pakotettaisiin palvelukseen, niin silloinhan ei olisi enää sotiakaan! Mutta (myös) vampyyrimaailmassa vapaa tahto sotkee ikävästi kuvioita. ;)
2. Miksi vampyyrit purevat toisiaan jatkuvasti haaroihin?
Selvennys: Kirjan loppupuolella juodaan useammastakin paikasta, jalkoväli edustaa yhtä vaihtoehtoa.
- Vampyyrien seksuaalisuus on yhtä monitahoinen kuin ihmistenkin. Joku tykkää kivusta ja toinen sen aiheuttamisesta. Jalkoväli nyt vain on ihmiselle selkeästi "se" paikka eikä asiaa tarvitse enempää selitellä. Vampyyrille purentapaikka voisi yhtä hyvin olla vaikkapa kantapää, mutta tämä olisi lukijoiden silmissä oudompaa. On vaikea kuvitella, että kantapään pureksiminen tuntuisi hyvältä, mutta kun paikka onkin jalkoväli, niin... kipeäähän se tekee, mutta se on silti "se" paikka.
3. Kuoleehan Christopher seuraavassa kirjassa?
Selvennys: Christopher Vern, nuorin kolmesta veljestä ja edustaa "hyvistä".
- Christopherin hyvyys on ärsyttänyt muutamaa lukijaa. Veriveljien armottomassa maailmassa pohdiskeleva vampyyri pistää silmään. Jos kyseessä olisi kirja, jossa vampyyrit pyrkivät olemaan hyviä, niin sittenhän hän olisi yksi massasta. Veriveljissä valta ja voima ovat kuitenkin se Graalin malja.
Ja Christopherin kuolema.. no kenenkään selviäminen ei ole selviö. Ei ollut Veriveljissä eikä ole seuraavassakaan kirjassa.
4. Kuinka paljon teit taustatyötä luodaksesi uskottavan historiallisen ympäristön?
Selvennys: kirja sijoittuu 1600-luvulle.
- Kun oli pakko selvittää, niin selvitin. Historiallisissa kirjoissa sorrutaan usein paasaaviin oppitunteihin, kun pitäisi vain luoda ympäristö jossa toimitaan. Tietyt historialliset tapahtumat saattavat toki selittää tai luoda puitteita, mutta yleisesti me vain teemme asioita. Pukeudumme, syömme ja teemme ilman yksityiskohtaista kuvausta. Joitakin sellainenkin näpertely kiinnostaa, mutta minua ei. Haluan pääpiirteet ja sitten lähdetähän "hommiin".
Niin ja joku kyseli kirjan takakantta näytille, tässähän se:
Siinä hieman alkua. Lisääkin saa kysyä :)
tiistai, 7. helmikuuta 2012
Kaaneja siellä ja kaaneja täällä
Palaamme jälleen Conn Igguldenin Valloittaja-sarjaan. Tsingis on kuollut ja hän on valinnut seuraajakseen Ödegain, kolmannen ja sydänvikaisen poikansa. Ödegain heikkous näytteleekin suurta osaa ja kirja poikkeaa selkeästi edellisistä osista. Uusi kaani rakennuttaa kaupungin ja pysyttelee siellä lähes koko kirjan ajan. Seuraajat ja sotapäälliköt luonnollisesti eivät.
Kirjoittaja: Conn Iggulden
Kirja: Valloittaja: Hopeinen valtakunta.
Sivumäärä: 475
Muoto: e-kirja
Mitäpä tästä osaisi hirveästi sanoa? Pidän herran kirjoitustyylistä ja tavasta kuljettaa tarinaa. Henkilöhahmoja on paljon, mutta suurin osa on esitelty jo edellisissä osissa, joten käsittely jää pintapuoliseksi. Ajankulusta kertoo myös se, että useat edellisten osien tärkeistä "jätkistä" kuolevat, yksi kasvaimeen, toinen myrkkyyn jne. Naiset saavat kirjassa nyt suuremman osan ja vallanperijöiden juonittelut ja jännitteet vain kasvavat. Kirjan mielenkiintoisin osuus liittyy Euroopan valloitukseen. Ai, ai, ai! ;)
Pidin tästä kirjasta ehkä enemmän kuin edeltävästä osasta, jossa henkilöt sekoittuivat toisiinsa ja tarina jakautui vahvasti. Kaiken kaikkiaan tämä on kelpo opus ja seuraava on NIIIIIIIN hankittava, jälleen kerran. :)
Kirjoittaja: Conn Iggulden
Kirja: Valloittaja: Hopeinen valtakunta.
Sivumäärä: 475
Muoto: e-kirja
Mitäpä tästä osaisi hirveästi sanoa? Pidän herran kirjoitustyylistä ja tavasta kuljettaa tarinaa. Henkilöhahmoja on paljon, mutta suurin osa on esitelty jo edellisissä osissa, joten käsittely jää pintapuoliseksi. Ajankulusta kertoo myös se, että useat edellisten osien tärkeistä "jätkistä" kuolevat, yksi kasvaimeen, toinen myrkkyyn jne. Naiset saavat kirjassa nyt suuremman osan ja vallanperijöiden juonittelut ja jännitteet vain kasvavat. Kirjan mielenkiintoisin osuus liittyy Euroopan valloitukseen. Ai, ai, ai! ;)
Pidin tästä kirjasta ehkä enemmän kuin edeltävästä osasta, jossa henkilöt sekoittuivat toisiinsa ja tarina jakautui vahvasti. Kaiken kaikkiaan tämä on kelpo opus ja seuraava on NIIIIIIIN hankittava, jälleen kerran. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)